Personuppgiftspolicy

Vi använder cookies för att förbättra funktionaliteten på våra sajter, för att kunna rikta relevant innehåll och annonser till dig och för att vi ska kunna säkerställa att tjänsterna fungerar som de ska. Läs mer i vår cookiepolicy.

Läs mer

Suomalainen siirtokunta - 50 vuotta myöhemmin

KORTTIHAIT. Upplands Väsbyn Suomi Seuralla eläkeläiset istuvat pelaamassa korttia, virkkaamassa, kahvia juomassa ja juttelemassa. Oiva Haaranen, 67, Heino Marjeta, 77, Heikki Viinikka, 86, Kaarina Keskinen, 63, Hilkka Hartikainen, 81. Foto: Anna-Karin Nilsson

UPPLANDS VÄSBY

■■ Eteisen ja keittiön väliseen ikkunaan on teipattu valkoinen paperiarkki, jossa lukee punaisella tussilla kirjoitettuna ”Soppalounas 19/4”.

■■ Huomenna Suomi Seuran tiloissa Björkvallavägenillä Upplands Väsbyssä ei valita Suomen eduskuntaa vaan se, tullako paikalle ja ottaako lohikeittoa vai ei.

Suomen asia on meidän asiamme. Se oli talvisodan ruotsalaisten vapaaehtoisten tunnuslause. Mutta sotien jälkeen nappasimme satojatuhansia työkykyisiä nuoria ihmisiä köyhemmästä naapurimaastamme rakentamaan sitä teollisuutta, josta tuli ruotsalaisen hyvinvoinnin perusta.

Suomesta muutti Ruotsiin 35 vuoden aikana yli 400 000 ihmistä ja ennätysvuonna 1970 saapui 90 000. Moni palasi mutta vielä useampi jäi, sai lapsia jotka juurtuivat ja lapsenlapsia, jotka juurtuivat vielä enemmän.

Foto: Anna-Karin Nilsson

Tilastollinen keskustoimisto laski muutama vuosi sitten, että yli 700 000 ruotsalaisella on yhteys Suomeen eli he ovat ensimmäisen, toisen tai kolmannen polven maahanmuuttajia.

Suomi Seuran tiloissa Björkvallavägenillä Upplands Väsbyssä Tukholman pohjoispuolella oli viime viikonloppuna eduskuntavaalien ennakkoäänestys. Huomenna tarjotaan lounaaksi lohisoppaa, jonka eräät jäsenet tekevät itse.

Suomen eduskuntavaalit eivät kiinnosta erityisen paljon niitä sataatuhatta ruotsinsuomalaista, joilla on äänioikeus. Vain yhdeksän prosenttia tapaa äänestää.

– Olemme olleet täällä liian pitkään. Ruotsin politiikka vaikuttaa meihin enemmän, sanoo Birgit Välimäki, hienosti kammattu 64-vuotias, joka on ryhtynyt seuran puheenjohtajaksi.

Hän istuu suuren pöydän ääressä ja juo kahvia yhdessä muutamien muiden jäsenten kanssa. Ikkunassa lukee puupalasella Suomi Seura. Itse tehdyt pullat ja karjalanpiirakat houkuttelevat pöydässä lasisella tarjoiluvadilla.

Maija Ronkainen saapui 21-vuotiaana Porista Gävleen.

– Tein töitä Agan tehtaan liukuhihnalla. Teimme tv-vastaanottimia ja istuin näin ja työnsin sisään eri osia, hän kertoo ja näyttää käsillään kuinka se sujui.

Agan jälkeen seurasivat Forsbackan ja Sandvikenin terästehtaat kunnes hän saapui Väsbyhyn, jossa hän on työskennellyt siivoojana. Saadessaan ensimmäisen eläkkeensä hän tuli vihaiseksi ja pettyi.

– Vaikka olen tehnyt töitä 51 vuotta, koko elämäni, ei eläke riitä mihinkään.

Muita naurattaa kun hän sanoo:

– Olen 63-vuotias... ei, odotas, 73!

Vieressä istuu Leena Salo, 74, ja kutoo tumppuja. Hän kertoo:

– Tulin Tampereelta vuonna 1967. Mieheni muutti ensin, sitten minä. Hän oli töissä Maraboulla ja asuimme Sundbybergissä. Väsbyhyn tulin ehkä 15 vuotta sitten.

– Kun jäin yksin, istuin liian paljon kotona. Olin masentunut. Mutta tänne tuleminen on auttanut minua paljon. Voin nyt paremmin, paljon paremmin.

Birgit Välimäki sanoo, että juuri niin yhdistyksen on tarkoitus toimia.

– Monet vanhat suomalaiset eivät tee paljoa ja heistä tulee eristäytyneitä. Nämä yhteydet ovat tärkeitä. Tänne voi vain tulla ja istuskella kanssamme. Ei tarvitse edes puhua.

Yhdistys on ollut vuoden evakossa tässä kellarihuoneistossa, koska kaksi vuosikymmentä käytössä olleissa varsinaisissa tiloissa on putki- ja sähköremontti sekä muutakin.

– Viime viikonloppuna oli työlästä kun meillä oli Suomen eduskuntavaalien ennakkoäänestys. Ihmiset seisoivat toisen talon luona ja ihmettelivät mihin me olemme hävinneet. Olimme kuitenkin mainostaneet tätä huoneistoa. Ihmisiä tuli Kungsängenistä, Vallentunasta ja kaikista mahdollisista paikoista, Birgit Välimäki kertoo.

Useimmat Suomesta noina vuosina muuttaneet päätyivät raskaisiin ja kuluttaviin töihin sellaisille paikkakunnille kuin Västerås, Luulaja, Surahammar, Eskilstuna ja Fagersta.

Sulo Käki, 62, muutti Sandvikeniin vuonna 1970. Hän sanoo:

– Olin metallityöläinen, olin työläinen koko ikäni.

Mutta suomalaisia tuli myös Upplands Väsbyhyn, jossa joka viidennellä asukkaalla on suomalaisia juuria. Heikki Nevalainen, 64, tuli Ruotsiin vuonna 1970 ja alkoi työskennellä Rotebron hiivatehtaalla vain viisi kilometriä etelään päin. Hän sanoo:

– Hiivatehdas on yhä jäljellä. Aloitin koneenhoitajana ja sitten seurasi konepaja. Siellä olin koneasentajana. Olin siellä töissä 24 vuotta ja sitten menin NCC:lle, jolla oli konttori Väsbyssä. Minulla on ollut vain kaksi työpaikkaa. Nyt poljen vain ilmaa, hahaha.

Huoneen nurkassa kahdeksankulmaisen honkaisen seinäkellon alla istuu joukko ruotsinsuomalaisia ja pelaa korttia. Seinällä on suomalainen kansallispuku.

Foto: Anna-Karin Nilsson

– Rättipokkaa, he väittävät, mutta sen täytyy olla pilaa, sillä kukaan ei monen tunnin aikana riisu yhtäkään vaatetta pois. Kun kysyy kuka on paras pokerinpelaaja, kaikki viittaavat Hilkka Hartikaiseen, 81-vuotiaaseen rouvaan jolla on vihreäpilkullinen pusero ja ovela hymy.

Oiva Haaranen, 67, tuli Ruotsiin 17-vuotiaana, aloitti Sandvikenin terästehtaalla, jota seurasivat Gränges sekä maakäräjien hankintakeskus. Heikki Viinikka, 86, päihittää kaikki kun hän kertoo muuttaneensa Ruotsiin jo vuonna 1951.

Toisessa huoneessa on useita kartonkeja, joilla on mustavalkoisia valokuvia yhdistyksen pitkästä historiasta - se perustettiin vuonna 1963. Mukana on valokuva suomalaisen laulaja ja säveltäjä M.A.Nummisen konsertista.

Aili Haaranen, 74, tutkii tarkasti kuvia löytääkseen lapsensa, mutta ei onnistu jäljittämään heitä. Hän muutti Kauhajoelta Pohjanmaalta vuonna 1963, ja hänellä on kolme lasta sekä viisi lastenlasta.

- Matkustamme silloin tällöin Suomeen, mutta ei enää niin useasti. Ehkä kerran vuodessa. Kun lapset olivat pieniä kävimme useammin Suomessa.

Valkoisella hyllyllä on kultainen pokaali, joka on köydenvetokilpailun palkinto. Toinen palkinto on keilan mallinen, joka voitettiin vuonna 1973 keilailukilpailusta. Ylimmällä hyllyllä on lasiovien takana rivi sinivalkoisia viirejä vierailulla käyneiltä muilta Suomi-seuroilta.

Kaikki henkii mennyttä aikaa. Sukupolven vaihdoksesta ei näy merkkejä. Seuraava pysäkki on Upplands Väsbyn vanhainkoti, jossa kuunnellaan suomalaista musiikkia ja näytetään suomalaisia elokuvia.

Lapset eivät ole järin innostuneita suomalaisista perinteistä. Useimmilla on lapsenlapsia, jotka eivät puhu suomea. Suomen asia on vaikea. Tämä on kai sitä, jota kutsutaan kotouttamiseksi.

Aili Haaranen sanoo:

– Perinteet? Äsh, meillähän on samat ruokatottumukset täällä kuin Suomessa. Vaikka jouluksi teemme kyllä monia suomalaisia laatikoita. Porkkanalaatikkoa. Lanttulaatikkoa. Munien ja kerman kanssa.